perjantai, 18. marraskuuta 2011

3-4-3

Ensi kauteen johtokunta lähtee kolmella kärjellä:

Keskellä on valmennuksen tason kehittäminen.

Keinona on Keravan kaupungille tekemämme suunnitelma koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan käynnistämisestä. Ajatuksena on, että iltapäiväkerhotoiminnan ja ammattivalmentamisen yhdistelmällä pystyisimme palkkaamaan kaksi uutta työntekijää. Tämä kärki riippuu Keravan kaupungin 2012 budjetista.

Oikealla on kehittyvät olosuhteet.

Keinona on saada poliitikkojen ja kaupungin päättäjien mieli muuttumaan Kalevan Urheilupuiston kehittämisestä.Yleisurheilukentän valmistumisen jälkeen ei aluetta ole kehitetty vaan se on ollut ylläpidossa.  Tämä kärki riippuu keravalaisen urheiluyhteisön aktiivisuudesta. Kunnallisvaalivuosi edessä.

Vasemmalla on saada yhä enemmän vanhempia mukaan toimintaan.

Keinona on toimenkuvien kohtuullistaminen,paremmat ohjeet ja koulutus sekä selkeät määräaikaiset sopimukset.

Seuraavana tarkastellaan nimenhuuto.comia


0 kommenttia:

Lähetä kommentti